Emäntä

Olen syntynyt v. 1983 Espoossa, jossa asuin myös elämäni ensimmäiset 19-vuotta, tietäen että kuulun maalle eläinten pariin. Kun lapsuus ja peruskoulut oli lusittu, opiskelin ammattiin, jossa toimin tänäkin päivänä hoitoalalla. Perustin ensimmäisen oman kotini Satakuntalaiseen pikkukaupunkiin ja näille nurkille olen muutamien käänteiden jälkeen takaisin päätynyt ja juurtunut.
Olen oikeudenmukainen ja avulias, sosiaalinen seurassa jossa tunnen oloni mukavaksi, muuten maalaiselämä on tehnyt minusta vähän erakon. Tärkeintä minulle on oma puoliso, koti ja meidän lemmikit, perhe, suku ja muutamat läheiset ystävät, mutta toki kannan huolta myös yhteiskunnallisista asioista ja otan joskus blogikirjoituksissa kantaa niihin.
Kerron näillä sivuilla elämästämme yleensä ja pääosassa ovat lemmikkimme, joihin vapaa-aikani pitkälti pohjautuukin.



Lemmikkihistoriasta lisää takasivulla.


Jäsenenä
- Suomen kennelliitto
- Bernhardinkoirayhdistys
- Suomen Jackrussellinterrierit ry.
- Loimaan seudun kennelkerho
- Kodittomien koirien ystävät
- Suomen Minipossuyhdistys ry, Puheenjohtaja 11/2013 ->


Luennot ja kurssit
-  Kasvattajan peruskurssi 10/2011 (koirat)
-  Kasvattajan peruskurssi 11/2010 (kanit)
-  Koirahierontakurssi 3/2012
-  Laumanvartijakoira luento 9/2012
-  Raakaruokinta/BARF luento (Heidi Rubin) 10/2012
-  Tottelevaisuusseminaari (J. Korri) 4/2013
-  Möhkö harrastuskoirana (ajatuksia ison koiran (toko)koulutukseen (Henna Syrjälä) 9/2013
-  Koiran ruokinta (Olli Wuorimaa) 9/2013
-  Luonnetesti (Pekka Orava) 9/2013
- Rauhoittavat signaalit (Koirakas) 1/2014
- Koiran stressi (Koirakas) 3/2014
- Koirahierontakurssi (koirakuntosali) 1/2015
- Koirien pelot ja aggressiivisuus (Kaisa Hilska) 2/2016

Yhteyttä minuun saa esim. sähköpostin kautta:
helmi.hani @ gmail.com (poista välilyönnit)


Esittelyssä Aviomies


Kalle on alkuperäinen "Säkyliini" ja asunut tässä talossa jo lapsuutensa. Olemme saman ikäiset ja vihkipapin mukaan myös "naimanaamaiset", eikä meidän yhteneväisyydet siihen jää.
Mies on useissa perheissä kuulemma järjen ääni, mitä tulee eläinten hankkimiseen, meillä ei näin ole, viimeksi Kalle on halunnut kanoja ja lampaita. Yhdessä me koitetaan tehdä järkeviä päätöksiä ja toisemme sekä ympäristömme onnellisiksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti