Pienen pieni varaus

Muutamia päiviä sitten verkkokalvoilleni heijastui jotain mitä en unohtanut ihan helposti, onneksi en.
Russeliryhmässä facebookissa on tapana yhdessä iloita niin aikuisista koirista kuin pennuista eikä vähiten syntyneistä pentueista. Pupsit näytti upeilta, kurkkasin yhdistelmän sukua ja ihastuin, ajattelin samalla että kaikki on varmasti varattuja, ainakin nartut, en edes viitsi kysyä.

Pentue oli mielessä kuitenkin niin lujasti, että palasin aina uudelleen katsomaan niiden kuvia ja selaamaan kasvattajan sivuja.
Niimpä päätin tilata itselleni mielenrauhan kuitenkin kysymällä, mitä se muka maksaisi...
No se maksoi varausmaksun tänään <3

Kaikki nartut tosiaan oli varattuja, mutta yksi varaaja oli valmis vaihtamaan urokseen (komea uros olikin) ja näin meidän Palasokerista on tullut totta!
Pentu kotiutuu meille heinäkuun lopulla, juuri sopivasti loman alkaessa.
Ensimmäinen harrastus on jo sovittuna, aloitetaan pikku pentujen leikkikoulussa samaa aikaa kaverin ja sen pennun kanssa, shoppasin tavaraa äsken "sokerihumalapäissäni".

Nimi on harkinnassa, siitä tulee todennäköisesti joko Pulmu tai Sirkku, siitä tuo "työnimi" Palasokeri.

Olen hymyillyt siitä asti kun tieto meidät tavoitti :)

Hei hei Ronja

Olemme olleet suurten päätösten edessä.
Päädyimme lopulliseen ratkaisuun Ronjan vaikuttaessa entistä enemmän ahdistuneelta, se alkoi uhkaamaan minun ja vieraampien ihmisten lisäksi myös sille ennen niin rakasta Kallea.
Emme tarkalleen ottaen tiedä mikä tällaisen käytöksen aiheutti, se muuttui pikku hiljaa, kuitenkin koko ajan kiihtyvään tahtiin, eikä mistään mitä yritimme seurannut parannusta.
En usko fyysiseen voittoon ja yritinkin saada otetta tilanteista vastaamalla sille sen omilla esimerkeillä, selkeyden vuoksi suurentelin eleeni ja ääneni. Sain näillä keinoin pidettyä possun turvallisen matkan päässä itsestäni, mutta tämä ei auttanut kuin sen hetken. Vietin tunteja tarhalla ja paloin auringossa, mutta en voinut perääntyä ensin. Kun sille käänsi selkänsä, se kävi päälle.
Nostan kädet pystyyn, olemme toimineet parhaan kykymme mukaan enkä tiedä mitä tekisin toisin.
Kuka voisi uskoa sen suloisen pyöreästä olemuksesta mitään ikävää, tempperamenttinen se on aina ollut, mutta tämä ei ollut enää hallittavissa oleva luonteenpiirre.
Kuten aiemmassa kirjoituksessani jo pohdin, ehkä kaikista sioista ei vain ole elämään ihmisen lemmikkinä.
Omistajan osa on näinä hetkinä raskas, mutta olen kiitollinen yhteisestä ajastamme ja kaikesta mitä Ronja opetti meille sekä kolmelle pienelle porsaalle.

Lepää rauhassa "Onkku", enää ei tarvitse mahtua mihinkään muottiin, miellyttää ketään.
Kaipaan sinua jo ja olen kaivannut jo kauan.

Tavast Ronja 26.5.2011-25.5.2014

En vain vielä pysty meistä
ihan täysin luopumaan
Sinä pysyt mielessäni
vaikka nyt sä lähdet pois
Ehkä joskus kaikki toisin olla vois..

Ehkä ensi elämässä..

22.5

Ollaan aika onnekkaita, tuollainen paikka löytyy meidän lähimetsästä. Pikkuinen järvi, jossa ei juuri koskaan käy ihmisiä, eikä paljon muitakaan, sopii siis koirien uittamiseen oikein hyvin.

Tai no niin, nuo omat oikeastaan vaan kahlaa, mutta nauttivat vedestä kuitenkin ja olen toiveikas, menihän Helmilläkin vissiin seitsemän kesää vakuuttua siitä että pinnalla voi tosiaan pysyä, siihen asti se harrasti vedestä "noutoa" niin, että kauhoi vettä kunnes sinne heitetty lelu tai keppi oli kurottamisetäisyydellä.

Käytiin tuolla eilen ensimmäistä kertaa tälle vuodelle, tässä ihan vieressä on peltotien varrella pieni puiden ympäröimä uimakuoppa ja siinä nuo useimmiten kesäpäivinä viilentyy, mutta nyt ollaan vältelty peltoreittejä ettei naapureiden kylvöt mene pilalle, koska joka kertahan siellä pehmeessä pellossa pitää kuitenkin käydä revittelemässä ja ennen kun ehdin puuttua, pinkominen on jo täydessä käynnissä.

Saatiin seuraksi Johanna, Pihla husky ja Riiva mäykky. Vain Lenny on aiemmin nähnyt Riivan ja nyt oli Humpan vuoro löytää rakkaus pitkulan muodossa, onhan se ihana ipana.
Humppa meni Riivan perässä aina kun malttoi kuivalla maalla olla, Riiva nimittäin juoksi aika alussa heti vahingossa järveen ihan kunnolla ja tajuttuaan että siellä kastuu, se välttelikin sitä sitten loppu ajan.
Miksi kaikille pennuille käy noin, mikä saa ne kuvittelemaan että vetten päällä voi kävellä? :D

Uusi kamera ei tunnu vieläkään yhtään omalle, liikaa säätömahdollisuuksia joista en vielä ymmärrä mitään.
Alkoi olla ilta ja mäykyllä joka liikekuvassa korvat silmillä ja Lennyllä lima molemmin puolin leuan alla ja seli seli -vähän suttuisia kuvia seuraavaksi:

Pitäisikö mun kirjoittaa aina kuka kuvassa on?

Koko uitettu ja hiekoitettu seurakunta

Vielä pari kuvaa lähipäiviltä:

Äpy valitsi itse itselleen teuraskuoramasta selkärankaa

Sian päästä jää Humpalta syömättä vain alaleuka ja hampaat

Käytiin lähikuopalta hakemassa kiviä pihalle ja valitsemassa seuraava pihasora. 

Erityisen raskasta sekin oli koirille, vaikka yhtään kiveä ne ei kantanut, mittari näytti +26

ja toki ne piti hulluttaa juoksemaan kuoppalla ylös ja alas, edes ja takas. 

"Vapaa" käsky saa ne joka kerta irtoamaan johonkin suuntaan, vaikka vapaanahan ne on aina, hölmöläiset <3

Pidän kissaihmisiä aika tyylitajuttomina, nimittäin kaupoista ei ole koskaan löytynyt valmiina yhtään hienoa raapimapuuta ja vuosikymmenet ne kissaihmiset on myös tyytyneet älyttömän rumiin kissanvessalaatikoihin.

Onneksi nykyään on Modkat (kuvassa näkyy nurkassa) ja raapimapuu ratkaistiin näin.

Tuntui tyhmältä, toinen puolisko vissiin myös piti minua vähän tyhmänä kun aloin tota puhumaan, mutta kun se toimii ja on meistä lopulta aika hienokin.
Minusta ihan perusteltua panostaa noihin, kun me joudumme talon pohjaratkaisun takia pitämään kissanvessaa näkyvillä, ei se voi silloin olla mikään avolaatikko ja silmät särkyy niistä avaruusaluksen omaisista neonvärihärpäkkeistä. Kissanhiekkana käytetään nykyään talkilta miedosti tuoksuvaa hyvää mikrohiekkaa, Modkatista sitä kulkeutuu todella vähän ulkopuolelle. Suosittelen, jopa meidän isohko kolli sukeltaa sinne ihan sujuvasti, vaikka alkuun se käyttikin sitä omalla tyylillään, kyykkäsi vain kohti kannessa olevaa reikää :D

Ikkunoiden pesukin on aloitettu, monta viikkoa sitä siirsinkin, mutta jos vaihtaa samalla vähän verhoja, se on tuplasti vaivan arvoista.

Emäsika

Toivottavasti tämän lukee joskus joku, joka haaveilee oman minipossun hankinnasta, nimittäin nyt on luvassa sydän (ja melkein myös pohje) vereslihalla vuodatusta siitä millaista elämä possujen kanssa voi myös olla.
Minut on haastettu.

Ronja täyttää loppu kuusta 3v ja on alkanut osoittamaan aikeita ottaa emännän paikka haltuun.
Se on ollut toisinaan äksy jo jonkun aikaa, viime talvena muistan ensimmäisiä kertoja kun se puri, yhdistin sen kiimaan ja turhautumiseen siihen liittyen. Keväällä se alkoi käyttäytymään selvästi agressiivisesti kun kävin niiden ulkotarhassa Ronjan ja Turon mökin lähellä, sittemmin käytös on ulottunut myös tarhan ulkopuolelle ja alkaa olla ihan sama mikä vaihe kiimankierrosta on meneillään, se saattaa hyökätä.
Tähän asti minä olen ainoa joka on ottanut osumaa, mutta Ronja ei epäile käydä aukomassa päätään myös meillä käyville vieraille, Kallea se lähinnä kosiskelee ja liehittelee.

Olis ihana kirjoittaa ja kertoa aina vaan hyvistä asioista ja siitä kuinka paljon kotieläimet antaa, mutta toisinaan ne enemmänkin ottaa ja myös se pitää kestää, jos kyse on vain vaiheesta elämässä ja se voidaan korjata.
Vaikeaa onkin sitten arvioida sitä onko kyseessä vain vaihe vai piirre jonka kanssa on liian hankalaa ja epämiellyttävää elää, sekä eläimen itsensä että kaikkien sivullisten.
Aina toisinaan näkee myynti-ilmoituksia minipossuista, joissain jopa rehellisesti kerrotaan ettei sika tule toimeen ihmisten kanssa. Kotieläintiloilla saattaa myös olla possujen aitauksella kyltti jossa varoitetaan purevasta asukkaasta. Ehkei kaikista sioista edes ole lemmikiksi.
Olen myös keskustellut muutaman Ronjan sukulaisen omistavan kanssa ja kyseisen suvun kohdalla hankala luonne ei ilmeisesti ole ihan harvinaisuus.
Haasteet on hyvästä ja hiukan hankalakin saa olla, mutta ei minulla ole aikomustakaan antaa sian määrätä missä saan omalla tontillani olla. En ole muuttamassa, eikä ole kyllä Ronjakaan, joten ei auta kun vastata haasteeseen ja katsotaan kuinka käy.

Tähän asti olen ollut provosoitumatta vielä siinä vaiheessa kun sika pistää korvat luimuun, kalisuttaa hampaitaan ja murisee, valehyökkäykseen tai puremiseen olen reagoinut välittömällä palautteella ja ajamalla sen pois. Onneksi meillä on fb:ssä ihana ryhmänen, jossa on koossa paljon possuihmisiä ja siellä olen saanut vertaistukea ja näkökulmia asiaan.


Panoksia on nyt asetettu korkeammalle, koska ilmeisesti mun linja on ollut tähän asti liian pehmeä.

En tule hyväksymään siltä minkäänlaista uhoamista, on kai aika selvää että olen katsellut liian pitkälle, koska usein tilanne on kuitenkin päättynyt siihen että otan osumaa, vaikka olen vain kuvitellut antavani sille tilaisuuden vielä perääntyä ja valita paremmin.
En tietenkään ehdoin tahdoin aseta sitä uhkaavaan tilanteeseen, jolloin eläin saakin puolustautua, mutta sen ollessa reilun kokoisessa elintilassa ja hyvin hoidettu, ei vaan voi hyväksyä kuvatunlaista perseilyä.
Sika ei ole käytökseltäänkään verrattavissa muihin lajeihin ja on suuri virhe olettaa sen olevan esim. kuten koira. Vaikka meilläkin on monenlaisia eläimiä ollut, ei mikään niistä ole koskaan aiemmin yrittänyt näin sitkeästi saavuttaa ylempää asemaa. Ronja on myös hyvin reviiritietoinen, se oli havaittavissa jo varhain, eikä se ole koskaan ollut helpoin luonne.
Ei unohdeta myöskään sitä tosiasiaa että sika on tuotantoeläimistä älykkäin, noin viisi vuotiaan lapset tasolla, niiltä puuttuu miellyttämisenhalu ja elämä perustuu oman edun tavoitteluun. Minipossu ei poikkea tästä.
Ne on siis ihan kamalan ihania :D

Olen huomannut että moni tykästyy lajiin kuvien ja videoiden perusteella, kuin myös sen että suurinosa tästä materiaalista on pienistä porsaista eikä suinkaan täysikasvuisista possuista.
Meillekkin moni on tullut innokkaana tutustumaan possuihin, mutta ehkä joutunut pettymään siihen, kuinka vähän oman perheen ulkopuolinen ihminen saa niihin kontaktia. Se että pääsee osaksi niiden sielunelämää vaatii aikaa ja molemmin puolista luottamusta, mikä ei synny hetkessä eikä siihen ole oikotietä.
Sika on kesy siinä määrin, kuin vaikka peura, ei kuten koira, se on lajina vielä aika heikosti domestikoitunut.
Kun minipossu näkee ihmisen, se yhdistää sen ruokaan eli omaan hyötyyn, jos sinulla ei vieraana ihmisenä ole tarjota sille ruokaa, olet joko yhdentekevä tai uhka, riippuen ihmisen käytöksestä.
Onneksi kyseessä on kuitenkin myös utelias ja ahne eläin, joka tavallisesti osaa arvostaa tarjolla olevia hyödykkeitä ja etuuksia, jotka kotieläimelle tulee siis ihmisen kautta.

Jos olet lukenut tähän asti ja vielä haluaisit possun hankkia, mieti kastroitua karjua, ne on tavallisesti varsin lepposia tyyppejä, nimittäin narttumainen luonne, lisääntymisvietti ja sika samassa paketissa on kohtuullisen haastava yhdistelmä :)
Mulla on vaan ihan kamala ikävä sitä. Tekee mieli lätkytellä sen mahaa ja kylkiä, suukotella suoraan kärsään, ihan niin kun ennen. Ehkä vielä joskus me ollaan taas sovussa.
Tulen pitämään blogia ajantasalla tästä aiheesta.

Palasokeri

Me ollaan heitetty verkot vesille ja alettu etsimään meille uutta koiraa.

Jos kaikki menee hyvin, saatetaan saada pikkuinen palasokeri syksyllä kotiin. Olen kirjoitellut muutaman kasvattajan kanssa ja sen seurauksena on löytynyt kiinnostava yhdistelmä, jonka kasvattajaan ja koiriin tutustumme tarkemmin. Alkuun pääseminen tuntui hankalalta, kun rotu on uusi ja ihan erilainen mitä olemme aiemmin omistaneet. Tuntuu kuitenkin äärimmäisen oikealta tällä hetkellä, me olisimme hyvä koti Jackrusselinterrierille, se pärjäisi isojen laumassa, olisi kaipaamani kainaloinen, työpari possulaan ja kaveri harrastuksiin.
Meillähän on töissä jo russeliserkukset ja en voi väittää etteikö Heikki ja Maikki olisi vaikuttaneet myötämielisesti tähän päätökseen, joka on kyllä itänyt mielessä useamman vuoden.
Pitkästä aikaa tuntuu että jossain rodussa kaikki kolahtaa ja on sitä mitä koiralta toivoisin.
Bernhardinkoiraa tämä ei tietenkään huononna yhtään ja vaikea kuvitella että mikään olisi koskaan enemmän oma rotu, mutta täysin toisenlaiseen tarpeeseen palasokeri tulisi kuin tilauksesta.

Ollaan molemmat vietetty talvilomaa, mitä parhaaseen vuodenaikaan.

Pihaan kipattu kärrykuormallinen multaa ja elvytetty possulaa, myös possutarha rakennetaan varmaan tänä kesänä uusiksi, vaihdetaan verkot lautaan puhtaasti ulkonäkösyistä.

 

Kotiin on ruvennut hiipimään kaikkea pientä vaaleanpunaista, mutta onhan koirien ruokien pakkaaminen nyt aika paljon kivempaa tuollaisen söpöstelyvaakan avulla :)

Pakko ollut alkaa punnitsemaan poikien ruokia, kastrointien jälkeen ne on alkaneet uhkaavasti hippoutumaan vaikka liikutaan ihan entiseen malliin, ei vaan lihakset enää erotu ja tilalle tulee helpommin höttöä.
Kummallakaan ei ole vielä mitään hätää, mutta siihen pyritään ettei tilanne siihen myöskään pääsisi, Äijä on muutenkin kankeampi kuin ennen. Korvat on pysyneet ok kunnossa, mutta ne vaatii päivittäin puhdistusta.

 

Olin varma että Lennyn jälkeen meille ei enää ikinä tule pentukuumetta.
Olen aina vannonut, ettei meille tule koskaan pientä koiraa.
Ja nyt ei pysty paljon muuta ajattelemaan..


KUKAN LUOKSETULO