Lajiesittely: Minipossut

MINIPOSSU

Minisikoja on jalostettu maailmalla sekä eläintarhojen käyttöön, että koeläimiksi lääketieteellisiin tutkimuksiin, sialla on hyvin samankaltaiset elintoiminnot kuin ihmisellä.
Pian minisikoja alettiin pitämään myös kotieläiminä ja systemaattisesti jalostamaan pienempään kokoon, merkittävin jalostustyö on tehty Ruotsissa.
Vietnaminroikkovatsasika tunnettiin pitkään minipossuna, nykyään markkinatarkoituksiin on keksitty nimike mikropossu, jota ei oikeastaan ole olemassa, se vain erottaa nykyiset, pienemmän minisiat näistä todellisuudessa melko suurista Vietnaminroikkovatsasioista.

POSSU LEMMIKIKSI

Minisikaa ei voi verrata mihinkään muuhun lemmikkiin, se poikkeaa niin käyttäytymiseltään kuin elintavoiltaankin kaikista tutuista lemmikeistä. Minisika on erittäin sosiaalinen eläin, se röhkii ja seurustelee isäntäväkensä kanssa, mutta vaatii myös omaa aikaa ja rakastaa rauhaa. Possun elämän tärkeimmät asiat ovat syöminen ja nukkuminen, ja niitä ei ohita mikään muu asia maailmassa.

Minipossu on pikku porsaana arka ja sen sosialistimiseksi on oltava valmis uhraamaan aikaa. Possusta saa mukavan lemmikin, jos omistaja ymmärtää sian tarpeet ja sen luonteen, sekä tarjoaa sille lajinomaisen elinympäristön.

Sika on laumaeläin ja paras ystävä sille on omat lajitoverit, se kiintyy myös omaan ihmiseensä ja yleensä suvaitsee hyvin myös ystävälliset vieraat.
Monet possut kaveeraavat myös mm. koirien kanssa, mutta tämä yhtälö vaatii koiralta tietyn tyyppisiä piirteitä, joillekkin koirille sika voi olla saalis.

Sika sopii lemmikiksi ihmiselle, joka haluaa omistaa nimenomaan sian ja vastata sen tarpeisiin. Elinolosuhteet vaativat omistajalta maatilaa ja loputon huumorintaju auttaa sian kanssa elämisessä. Sika voi allergisoida siinä missä muutkin eläinlajit.

Sialla on oltava selkeät säännöt ja johdonmukainen omistaja.

HOITO

Perushoitoon kuuluu sorkkien hoito ja lyhennys tarvittaessa, korvien ja silmien puhdistus sekä mahdollinen ihon rasvaus, karjun torahampaat saattavat myös vaatia lyhennystä. Siat ovat kaikkiruokaisia ja sekasyöjiä, kuitenkin painottuen kasviksiin, vihanneksiin ja viljoihin. Kiellettyjen listalla on suolaiset ja mausteiset ruuat, liika rasvakaan ei ole hyväksi. Minipossua voi ruokkia sekä niille tarkoitetulla rehulla, että kotiruualla.
Minipossu rokotetaan vähintään kerran vuodessa sikaruusua vastaan.
Ne ovat yleensä varsin terveitä ja elävät n. 10-15v.

Jo yhden minipossun omistajan on rekisteröidyttävä sikatilalliseksi.

Elintarviketurvallisuusvirasto tiedottaa epidemioista ja eläinten pidosta tulee tehdä selvitys kunnan maaseutuviranomaiselle. Minisikaa ei saa lain mukaan pitää lemmikkinä tilalla, jossa on myös tuotantosikoja.

Vastoin yleistä luuloa, sika on hyvin siisti eläin, se tekee tarpeensa aina samaan nurkkaan ja pitää itsensä puhtaana. Sika saattaa oppia myös sisäsiistiksi. Syödessään sika voi sotkea, varsinkin lajitoverien seurassa elävälle sialle jokainen ruokintakerta on olevinaan elinkamppailu. Omasta mielestään sika ei koskaan saa riittävästi ruokaa ja omistajan on osattava kontrolloida tätä.

Elinympäristöksi minipossulle sopii hyvin virikkeellinen ja riittävän suuri tarha, aidattu piha ja asianmukainen säänsuoja näissä, talveksi possu siirtyy mielellään esim. talliin ja ulkoilee lyhyitä aikoja sään salliessa.
Tallissakaan possu ei viihdy yksin, mutta sopii kaveriksi monelle muullekin lajille. Tarha tulisi sijoittaa niin, että possu pääsee seuraamaan elämää ja ystäviensä puuhia pihalla. Minipossua pystyy ulkoiluttamaan valjaissa tai vapaana, jos se on siihen totutettu, mukana kannattaa pitää ruokaa varmuuden vuoksi.
Miellyttämisenhalu possulta puuttuu, mutta se on äärimmäisen fiksu eläin ja helposti motivoitavissa ruualla.
Sian elekieltä on helppo ymmärtää, iloisena se heiluttaa häntäänsä ja vihaisena murisee, saattaa myös kuopia maata ja tehdä valehyökkäyksiä puolustaessaan itseään. Possu nostaa myös karvat pystyyn vaikuttaakseen suuremmalta, jos kokee olonsa uhatuksi.

Rypeminen on sioille myös yksi lajityypillisen käyttäytymisen piirre, tämä tarkoittaa mudassa tai vedessä kierimistä, syy on yleensä tarve viilentää itseään. Kaivaminen on sioille toinen ominainen tapa, kärsä on on sialle työkalu ja tuntoelin, jossa on uskomaton voima.

INFO

- possut tulevat sukukypsiksi jo 3 kk ikäisinä.
- naaraspossulla on kiima kolmen viikon välein ja se kestää 1-2 viikkoa, kiimainen possu röhkii paljon ja tökkii toisen possun puuttuessa ihmisiä kärsällään + yrittää ehkä astua.
- parhaiten lemmikiksi sopii kastroitu karju, kastrointi hoidetaan porsaan ollessa vielä kasvattajalla ja se rauhoitetaan toimenpiteen ajaksi.

-luovutusikä aikaisintaan 7 viikkoa.
- minipossun voi astuttaa aikaisintaan puolivuotiaana, usein ne kuitenkin porsivat noin 1- vuotiaana ensimmäisen kerran. Ole valmis pitämään kaikki porsaat itselläsi, mikäli hyviä koteja ei löydykkään.
- tiineys kestää 106-114 vrk ja porsaita syntyy yleensä 4-7 kpl - joskus jopa 15.
- porsas painaa syntyessään yleensä 250-450 gr.
- tutustu rauhassa kasvattajaan ja hänen sikoihinsa, ole valmis odottamaan omaa porsastasi rauhassa ja käytä odotusaika lajiin tutustumiseen sekä porsaan tulon valmisteluun.

Ystäväpossu

Meidän Kukka ystäväpossuna, tähän ollaan tulossa. Ensimmäinen keikka oli Espoossa 21.8, Viittomakieliset ry:n lemmikkikerho toivoi esittelyä lajista ja me lupasimme sen hoitaa.

Matkaa kertyy Espooseen reilut 200km meiltä, en ehkä olisi lähtenyt Vantaalle tai Helsinkiin, mutta vanhaan kotikaupunkiini koska vain :) Paikkakin oli tuttu ja Espoo tuntuu aina vähän omalta, vaikkei koskaan niin koti ollutkaan, kuin olisi voinut kuvitella vietettyään siellä 19v elämästään. Espoossa on aina kiva käydä, mutta kyllä tänne maalle ajaessa tuntuu, että palaa Kotiin.

Lähdetiin iltapäivällä ajelemaan, sen verran ajoissa, että ehdittiin matkalla poiketa Johannan isän luona, pissattamassa possua ja esittelemässä se siellä. Johanna oli siis mukana matkaseurana ja "assistenttina", kun Kallella oli seuraavana aamuna aikainen herätys töihin.

Automatkan Kukka oli valveilla, mutta ihan hiljaa, alkumatkasta tien töyssyissä se vähän röhki, mutta muutoin olisi voinut unohtaa sen mukana olon kokonaan.

Perillä meitä vastassa oli parikymmentä ihmistä, osa lapsia mutta suurinosa aikuisia. Kukka tuli kantoboksista ulos pienen houkuttelun jälkeen ja ihmiset valokuvasivat ja ihastelivat sitä. Viinirypäleitä ja vaniljarinkeleitä oli eväänä.
Kerroin tulkin välityksellä lajista puolisen tuntia, jonka jälkeen osalla oli esitettävänä vielä tarkentavia kysymyksiä -ei onneksi mitään mihin en olisi osannut vastata.
Mua itseä jännitti ihmeen vähän ja Kukkaa ei oikein edes sen vertaa. Yleisö oli niin fiksu, että lapsetkaan ei ryntäilleet, kun ohjattiin lähestymään possua varoen ja välttämään äkkinäisiä liikkeitä.

Laitan tänne luettavaksi lajiesittelyn, joka jaettiin kiinnostuneille kotiin vietäväksi, samaa esitettä jaan Porin lemmikkitapahtumassa, jonne menemme ens kuussa. Syksylle on vielä suunnitteilla Jokioisten eläinsuojeluyhdistyksen ystäväeläintapahtuma.

Kotimatkalla käytiin äitillä iltapalalla (voi naaaaam!) ja paluumatkan Kukka nukkuikin kokonaan, se oli mytännyt olkia ja mattoa päänsä alle ja makoili rauhassa silloinkin, kun pysähdyttiin tankkaamaan.
Kotona olimme puolilta öin vasta, pitkä, mutta antoisa päivä.

Muutama ottamani kuva on valittu Eläinsuojeluyhdistysten kummit ry:n ensi vuoden kalenteriin.
Kansikuvakani on oma kasvattimme, juuri luovutusikäisenä, Lennyn ja Pihlan kuva on tammikuussa ja Ronjan kuukausi on marraskuu.
Kuviin liitetään lyhyt, lajia koskeva eläinsuojelullinen ohje.

Koirien kanssa ollaan vähän rally-tokoiltu, Lenny oli päivänä eräänä meidän kanssa hallilla pari tuntia ja tuntui luistavan tosi hyvin treeni sen kanssa, Humpan tultua, aina näin ei ole ollut. Hyvä-parempi -asetelma, mutta on ne molemmat vaan niin mulle parhaita, ahneita ja tuon kokoisiksi möhkäleiksi melko ketteriäkin.

Kummankin kanssa on ilo harkkailla ja kehitystä tapahtuu, side lujittuu ja kaikkien meidän varmuus kasvaa.

Kotimatkalla sieltä poikettiin koirien kanssa vielä kanniston kotieläintilalla Alastarolla.
Kaneja tuli syötettyä ja possukarsinassa roikuttua. Lennystä ei saatu uutta, päivitettyä "tupla-aasi" -kuvaa, kun se ei enää halunnut mennä niin lähelle aitausta, saatikaan että olisi kääntänyt selkäänsä aaseille.
Pentuna sitä oltiin niin uhkarohkeaa... Tässä siis Lennyn tupla-aasi kuva, kun ikää oli kokonaiset 3kk..

Tänään rallyilemaan pääsi Humppa, kolmen tunnin retki Loimaalla ja kotiin tultua Lenny oli ihan rikki, se ei jättänyt Humppaa hetkeksikään vartioimatta, ettei sitä taas viedä pois. Nyyh. Nauratti, kun tulin kotiin ja Kalle oli sillä välin lähtenyt töihin, se oli laittanut harjanvarren varmistukseksi oveen :D Lennyhän osaa avata kaikki meidän ovet, abloy lukollista ulko-ovea myöten ja murtautuu kyllä ulos esim. tällaisissa tilanteissa, kun joku tärkeä on kateissa. Ulos murtautumista on tavattu aiemmin mm. minun lähtiessä Pihlan ja Johannan matkaan, ilman Lennyä. Ei käy laatuun sellainen. Pihassahan nuo pysyy, silloinkin kun portti oli auki, mutta ei sen silti tarvitsis olla ihan niin oma-alotteinen. Ulko-oveen hankittiin myös lukon ympärille sellainen metallikehä, mutta eihän se siihen sopinutkaan ja Lenny johtaa edelleen 6-0, liian fiksu bernhardinkoiraksi...

Tämän päiväinen rallyrata:  Lähtö, 270 asteen käännös vasempaan, koira eteen vasemmalta sivulle istu, käännös vasempaan, juosten, spiraali vasemmalle, normaali vauhti, 360 astetta vasempaan, käännös oikeaan, vasen täyskäännös, istu 1 askel istu 2 askelta istu 3 askelta istu, koira eteen oikealta sivulle istu, maali.

Tämän radan lisäksi tehtiin paria täsmäharjoituspätkää kolmella eri pisteellä.
Treenattiin rallyjuttujen lisäksi myös vähän seisomista käskystä, Humpalla taitaa olla eka Match show tulevana sunnuntaina..

Jatkuu seuraavassa jaksossa, nyt ruokkimaan koirat.

Pihahommia

Meillä on jo jonkin aikaa ollut multakasa keskellä pihaa, tänään viimeinkin alettiin sitä levittää.
Tarkoitus oli siis peittää koirien kaivamia kuoppia ja tasoittaa muutenkin pihaa. Ei mikään paras vuodenaika sille hommalle, kun nurmikkoa kylvämään päästään vasta ensi keväänä.
Samalla tuli tapeltua rikkaruohoja ylös pellon reunasta, voin kertoa, piikikäs ohdake ja nokkoset on ihan kivoja, ne lähtee vetämällä läheltä juuria, pujo pitää kaivaa ylös </3 Ja sitähän riitti...

No, mutta näiden kuvien takia tämä postaus. Ensin koirat väsytti itsensä leikkimällä ja kun alettiin hommiin..
..Näin paljon näin paljon niistä oli apua..

Äijä

Lenny

Humppa

Helmi

 Sitten tuli Ronja, joka otti tehtävän heti omakseen. Ainut meistä, joka hommasta vielä nautti.

Mutta kyllä maalla on mukavaa :)

Kodinvaihtajakoirat

Koirahan on perheenjäsen, kuitenkin myös lemmikki ja se, joka saattaa joutua syystä tai toisesta vaihtamaan perhettä kesken elämänsä.
Syitä voi olla monia, varmasti niitä päteviä ja hyviäkin, mutta uskoisin, että useimmiten syy on sellainen, joka ei olisi ylitsepääsemätön ja omistajan tahto ratkaisee asiassa aika paljon.
Koirista luovutaan usein ”elämäntilanteen muuttuessa” tai ”allergian vuoksi”, noihin perinteisiin perusteluihin sisältyy paljon kysymysmerkkejä ja toivottavasti mahdolliselle uudelle kodille asiaa avataan rehellisesti vähän enemmän.
Meillä itsellämme on kolme bernhardinkoiraa, joista kaksi ovat kodinvaihtajia, ensin tullut ehkä paremmin ilmaistuna entinen kiertolainen tai heittopussi.
Molempiin olemme enemmän kuin tyytyväisiä, emmekä voi uskoa kuinka moni haluaa tämän kaltaisista koirista luopua. Ehkä kodin vaihtamiset on kuitenkin olleet myös koiran parhaaksi ajateltu asia.

Vähän kaksipiippuinen juttu ja jokainen tapaus on omanlaisensa.
En halua yleistää tai tuomita suorilta, mutta harras toiveeni on, ettei ihmiset pitäisi koiria ainakaan kulutustavarana ja niiden hankkimista harkittaisiin niin tarkoin, että allergiat olisi ehditty ainakin sen hetkisistä perheenjäsenistä jo todeta, ja koiran roolia mietitty myös mahdollisten elämänmuutosten sattuessa.

Näiden omien, aikuisena meille muuttaneiden koirien kanssa toinen sujahti laumaan täysin vaivatta ja on ns. traumaton tapaus. Ensin tulleella oli taustalla jo useampi muutto perheestä toiseen ja siinä näkyi eletyn elämän jäljet, vaikka koira oli vasta nuori.
Perusasioiden ja keskinäisen luottamuksen kunnostaminen teki kaikessa yksinkertaisuudessaan ihmeitä, ja sen listalta löytyneet vaikeudet saatiin yliviivata jokainen vuorollaan.

Koirille asetetaan valtavasti odotuksia niiden ollessa jo pentuja tai jopa vasta suunnitteilla syntyväksi. Koiraharrastuksen kasvattaessa suosiota ihmiset hankkivat niitä harrastuskavereiksi ja laji voi olla valittuna jo ennen koiran syntymää. Entä jos kyseinen yksilö ei innostu sille valitusta lajista, muutoin sovellu siihen, tai mitä sitten kun se on saavuttanut siinä jo kaikki tavoitteet ja omistajan kunnianhimo vain kasvaa..
Rotumme on suurikokoinen, ehkä vähän työläs ja kaikkea muuta kuin edullisimmasta päästä pitää, mutta kun katsoo bernhardinkoiraa silmiin, näkee suoraan sen sieluun ja se käy ainakin omaan sydämeeni.
Kaikki karvanlähtö, kuolan seinistä siivoaminen ja kustannukset ovat sen vastarakkauden arvoista.
Ikävä kyllä on olemassa myös kasvattajia, joiden vanhemmat koirayksilöt etsivät toistuvasti jopa ryhminä uusia koteja, kun ovat palvelleet aikansa ja tarvitaan niihin kuluvat resurssit uusiin pentuihin.
Oman näkemykseni mukaan bernhardilaispentuja syntyy aika paljon ja näille sopivia koko elämän koteja on kuitenkin melko rajoitetusti.

Seurailen osto- ja myyntipalstoja toisinaan silkasta kiinnostuksesta ja tämän perusteella olen vuosien varrella käsitykseni luonut. Meillä on koiraluku tällä hetkellä täysi, emmekä ota kodinvaihtajiakaan hetken mielijohteesta tai säälistä, en tiedä miksi sitten kiusaan itseäni lukemalla ilmoituksia palstoilta. Minulle asia on myös hyvin periaatteellinen, enkä ainakaan maksaisi aikuisesta koirasta, jonka omistaja haluaa luopua siitä käyttääkseen sen rahan uuteen koiraan. Asia kiinnostaa minua ehkä siksi, että se kertoo paljon siitä millaisessa roolissa koirat nykypäivänä elämässämme ovat.

Väistämättä mietin, kuinka monessa tapauksessa on kyse vain omistajien arvomaailmasta ja asioiden järjestämisestä. Koiran tullessa ihanana pentuna, sillä on geenit ja ominaisuuksia joita se on perinyt suvultaan, mutta loput siitä, millainen aikuinen koirasta tulee, riippuu ihan täysin sen kasvatuksesta ja kokemuksista, eli siitä millaisen elämän me sille tarjoamme.
Jos koira ei tunnu omalta ja siitä on luovuttava, se voi olla koiralle hyväkin, mutta ihmiset kykenevät kasvamaan ja kehittymään koiran omistajina ja sanonta ”vanha koira ei opi uusia temppuja”, on huijausta, kaksi kertaa se on todistettu meillekin.

 

-Anu Kreivilä

Vaimona

Neljä päivää vaimona!

Olen yllättynyt itsestäni, koska kaikki meni loppuun asti tosi rennolla fiiliksellä, jännitys oli lähinnä odottava tunne ja huolehdin vähän muiden koossa pysymisestä. Ei siis hermostuttanut, kiukuttanut tai stressannut.
Kalle ei tunnustanut edes jännittäneensä, mutta alttarilla mua odottaessaan, bestman oli tuntenut lattiasta kun sulhasen jalat tärisi. Isäni saattoi mua kirkon käytävää ja puolessa välissä vastassa oli elämäni rakkaus, huulet täristen ja mua silmiin katsoen <3

Vihkiminen sujui hyvin, jalkoja puudutti ja olo oli epätodellinen. Teki mieli kuunnella pappia, mutta oli vaikea keskittyä ja olisin halunnut puristaa Kallea pyllystä, pälyillä selän taakse vieraita ja sekin oli hiukan kummallista, kun tiedosti, että meitä kuvataan koko ajan.
Unohdin sen pakarajutun sit kuitenkin ja tyydyin jossain kohtaa vain etsimään käden omaani ja noin puolessa välissä vihkimistä rentouduin. Loppuosasta jopa nautin ja kun meidät oli julistettu aviopuolisoiksi ja parvelta alkoi kuulua Romanssi Reetan laulamana, itkin niin, että oli pakko kaivaa paperia esiin. Vilkaisin kaasojani jotka seisoi alttarin sivussa hymyillen, mutta kasvot märkinä kyynelistä. Katselin meidän sukulaisia ja ystäviä ja ajattelin, että olen onnekas, kun he kaikki on saapuneet sinne meitä varten.

Palataan vähän ajassa taakse päin, lauantai aamuun.. Lähdettiin Petran kanssa meiltä, kaikkien yllätykseksi ihan sovitussa ajassa kohti juhlapaikkaa, jossa oli perjantaista saakka ollut leiriytyneenä toinen kaasoista, Tanja, mun veli ja heidän ihana poikansa, sekä mun äiti miehensä kanssa, mun pikkusisko ja hänen avec (en tiedä saako jo sanoa poikaystävä :)).
Perillä ryhdyttiin aika pian hommiin, joita olikin melkoisesti, liittyen siihen, että tehtiin itse aika paljon.
Järjestettiin pöydät paikan isännän kanssa, mä sain lämpörullat päähäni ja sillä välin toinen kaasoista koristeli pöytiä.

Sen jälkeen vuorossa oli kukat. Koottiin ja sidottiin itse mun hääkimppu, heittokimppu ja Tanja näpersi vieheet miesten rinnuksiin. Onneks pystyttiin tekemään kaikki tuo äitin porukan vuokraaman mökin terassilla, ristus mikä sotku!
Äiti hoiti meille välipalaa ja pöytäkukat maljakoihin. Miehet haki maitotonkkiin koivua. Mikä yhteishenki! :)

Kun kampaus valmistui, alkoi tuntua työleirin sijaan juhlalta. Meikkailin samalla itse ja onnistuinkin ihan hyvin. Meillä oli tunti aikaa lähtöön ja enää pukeutuminen hoitamatta.
Juhlapaikalle leiriytyneet vieraat alkoivat valua kirkolle ja jännitys hiipi isommin askelin mun vatsassa, mietin mitä Kalle tekee ja mikä sen fiilis on.
Vielä suihkaus häätuoksua ja menoksi....

Kun vihkiminen oli ohi, saippuakuplat puhallettu ja kirkolla kuvia otettu, siirryttiin juhlapaikalle, jossa meistä otettiin "viralliset hääkuvat". Onnittelut otettiin vastaan tuon päärakennuksen edustalla, sisällä vieraat saivat käsiinsä kuohuviini-/raparperimehulasit ja hakivat oman istumapaikkansa, istumäjärjestys oli vapaa, vieraita viitisenkymmentä.
Kalle toivotti kaikki tervetulleiksi ja nostettiin maljat.
Ruoka oli mahtavaa ja sitä oli riittävästi, söimme pitkään ja hartaasti. Reetta lauloi kaksi kappaletta ruokailun loppupuolella: "Tahdon" ja "Viimeinkin". Ei varmaan ole vaikeaa arvata, että herkistyin kyyneliin, taas.

Ruokailun jälkeen otettiin ulkona vielä muutamia kuvia ja valokuvaaja Hanne oli paikalla juhlissa muutenkin alkuiltaan asti, saatiin tallennettua varmaan muutakin kuin meidän poseerauksia.
Kahvin ja kakun leikkauksen jälkeen Reetta esitti vielä "Jotain jää" nimisen kappaleen.
Biisit oli just niin mahtavia, kun uskoinkin. Muutoin juhlissa soi taustalla biisilista läppäriltä. Tunnelma oli ihana!

Meillä ei ollut varsinaista ohjelmaa, se kerrottiin heti alussa ja Tanja ohjeisti vieraita tutustumaan Rakkaus-ikkunaan, jonne sai lasitussilla kirjoittaa meille viestejä, painaa siihen punatut huulensa tai mitä vain keksii. Kihlakuvastamme teetetty palapelikin saatiin valmiiksi iltaan mennessä sivupöydällä ja vieraskirjaa kirjoitettiin ahkerasti. Hienoja muistoja meille, eikä kukaan joutunut vaivaannuttaviin leikkeihin väkisin vedetyksi.
Häävieraat oli keskenään niin tuttuja, että vapaa seurustelu oli isossa osassa ja hyvä niin.
Meille pidettiin myös monta ihanaa puhetta.

Juhlan aikana satoi hiukan ensi kerran, kun oli sukkanauhan ja morsiuskimpun heittämisten vuoro, heitettiin ne kuitenkin ulkona. Muutenhan ilma oli puolipilvinen, just sopiva.
Vieraat viihtyi melko myöhään ja jatkoille takkatuvalle siirtyi myös yllättävän moni.
Jatkot jatkuivatkin vähän yli neljään ja myös me kömmime nukkumaan vasta silloin.

Yhteinen aamupala paikalla yöpyjien kesken oli minusta kiva juttu, sen päälle levättiin hetki, ennen kuin kaikki alkoivat hankkimaan kotia kohti.
Koko viikonloppu oli mahtava, vaikka kiitoksia on jo moneen kertaan jaettu, haluaisin vielä kerran kiittää kaikkia, jotka meidän apuna olivat ja ihan jokaista vierasta, kaikki paikalla olleet tekivät juhlasta niin onnistuneen, kuin se oli.

Näillä muistoilla on hyvä lähteä arkea vastaanottamaan.
Tai mulla loma vielä vähän jatkuu...



Kuvista kiitos Johan "Julli" Holmberg, paitsi viimeinen on omaottama.

2.8.2013

Meillä ei ole tapahtunut mitään niin jännää, erityistä eriteltäväksi. Paitsi..
Mulla oli polttarit 20.7, pääsin ajamaan jokkista (=jokamiesluokka) ja kuljettimena toimi Honda Civic!
Oon vieläkin vaan niiiiin Hondatyttö -oi voi! Kyydissä olo oli kivaa, mutta itse ajamaan pääseminen ihan käsittämättömän siistiä. Radalle mut vietiin silmät sidottuina ja Klamydian huutaessa kuulokkeissa.
Oli muutenkin ihan mun näköinen päivä ja ihana seura, mahtis polttarit! Kiitos vielä kaikille asianosaisille <3

Pojat on toipuneet kastroinneista erinomaisesti, kaulureita ei tarvittu ja haavat on parantuneet, ne on muuttuneet ehkä hiukan pehmommaksi molemmat. Lenny ei viitsi enää omassa pihassa nostaa jalkaa ja välillä se yltyy nuolemaan Äijän huulia ja nukkuu sen vieressä, vaikka oli vuoden vanhasta lähtien Äijän kanssa melko "etäinen", siis piti hankkimastaan asemasta tiukasti kiinni.
En valita, vaikka terät on vähän hioituneet, vaikkei ne mitään mahdottoman hankalia olleet ennenkään.

Me ollaan käyty koirarannalla ja tavattu muutenkin vähän tehostetusti vieraita koiria. Rannalle saatiin mukaan kiva huskysarja ja saman talouden rottweiler, mukana oli tietenkin myös Pihla ja meiltä nuorimmaiset, joten kahdeksan koiraa oli koossa ja hyvin toimi kemiat niillä. Humppa selkeesti alkuun vähän jännitti ja yritti tekeytyä pieneksi meidän jaloissa, mutta nopeasti uteliaisuus voitti ja se paineli jo joukon jatkeena.
Harmittaa kun kuvista onnistui vain muutama, ei riittänyt nopea napin painaja, tarkennuspisteet eikä suljinaika. Tekee muuten mieli uutta kameranrunkoa.
Päivänä eräänä Humppa oli mukana käymässä muuten
vain tutulla koirahoitolalla, jossa se pääsi leikkimään
labbiksen kanssa, jälkkäriksi tarjottiin chihuahuaa, mutta siinä oli Humpalle jo vähän liikaa, egoa nimittäin ja Humppa lähinnä väisteli vaivaantuneena :)

Tänään oltiin perkaamassa raparperimaata paikassa, jossa oli kaksi brasilianterrieriä ja englanninkääpiöterrieri. Humpsi on aika lukutaitoinen, se osaa kunnioittaa toisten omaa tilaa ja käyttäytyy joka tilanteessa tahdikkaasti. Pikkuiset oli yllättävän reippaita ja sovittiinkin jo kimppalenkistä.

Painiskelen pääni sisällä, aloitanko Humpan kanssa tokon vai rally-tokon ohjatusti. Rallya ollaan vähän tehtykin ja sen kanssa on melko mukavaista mennä, kun toimii melkein kuin ajatus, välillä lähes nopeammin kuin mun ajatus..

Käytiin jokin aika sitten Jokioisilla Johannan ja Pihlan kanssa, treffattiin siellä myös Whippet omistajineen ja treenailun päätteeksi tehtiin pieni lenkki Elonkierrossa, suosittelen!
Jokioinen näyttää ihan eri paikalta sieltä käsin. Kanoja vapaana, possuja, lampaita, lehmiä... Uuuuu, oli niin kivaa!
Viereinen kuva Jokioisten retkipäivältä, rallyvuoron odottelijat söpistelee kännykän kameralle.

Jotta juttu pysyisi vähääkään mielekkäänä teille, mahdollisille lukijoilleni, niin jatketaan kuvilla tästä eteenpäinkin.
Seuraavat otokset on tästä Harjun metsästä parin päivän takaa, käytiin vähän superfoodilla ja suolammikoissa rypemässä.

Humppa

Lenny on kohtalaisessa kunnossa

Humppa löysi jotain mikä haisee vieläkin pahalle sen niskassa

Helmi on käynyt hierojalla ja aloittanut kukkislääkkeet, eli homeopaattisen lääkkeen virtsankarkailuun.
Saas nähdä tepsiikö, olen avoimen utelias. Arviointia vaikeuttaa se, että koirat on olleet päivisin pääasiassa pihassa, paitsi Äijä joka on tasan tarkkaan siellä missä mekin, siitä ei jousteta!

Perustin facebookkiin ryhmän minipossujen omistajille ja niistä kiinnostuneille. Pari ryhmää löytyy jo ennestään, mutta niissä voi julkaista vain perustajat ja halusin mahdollisuuden koota yhteen kaikki me vähät, jotka noiden ihanian päälle ymmärretään. Sivu ei siis ole mikään meidän "faniryhmä", vaan toivottavasti kasvaa muidenkin kokemuksilla, jutuilla ja kuvilla vielä myöhemmin.
Saa liittyä, jos laji kiinnostaa!

Vasemmalla kuva, jossa Turo syö sunnuntaista aamupalaa, haarukalla vesimelonia ja kurkkua.
Kesä se on niilläkin :)

Loppuun vielä pari kuvaa hääaiheesta. TJ 8 vrk.... 

Jännitys alkaa hiipimään, talo täyttyy häätavaralla ja ajatukset on jo pitkään olleet ens viikolla koittavassa lauantaissa. Ihme kyllä mieli on edelleen rauhallinen ja lähinnä vain odottava. Huomenna tavataan pappi. Kaikki on valmiina, nyt kun sormuskin viimein löytyi, siitä en kuvaa vielä paljasta, mutta tällaisia valmisteluja on tehty ja mehuja keitelty...

 

Mahdan kirjoitella tänne seuraavan kerran rouvana...